Juhannus on meillä herttainen

Juhannusaatto kaupungissa ei sittenkään ollut hullumpi. Vaikka pelkäsin.  Flunssan painuttua vielä poskiontelotulehdukseksi, päätimme jättää perinteisen juhannusmökkeilyn väliin. Sää kun ei näyttänyt houkuttelevalle mökkielämiseen, varsinkaan hieman vielä ”tautiselle” ihmiselle. Mutta sää pääsikin yllättämään ja saimmekin viettää aattoa aurinkoisessa, mutta hieman viileähkössä kaupunkimiljöössä. Kokko käytiin sitten katsomassa kaupungin ulkopuolella järjestetyllä yhteiskokolla. 

Juhannuspäivänä olo houkutteli kuitenkin tänne mökin suuntaan. Ja onhan tämä ihan parasta! Äkäisiä itikoita lukuunottamatta. Mutta niistä selviää itikkasavuilla ja raapimisella.

Ennen mökkirantaan laskeutumista kävimme miehen kanssa kahden Kolin maisemia ihailemassa. Useimmin siellä on tullut käytyä vain talvella laskettelemassa, mutta ehdottomasti pitäisi ottaa myös kesäperinteeksi! Niin kaunista. Samalla reissulla käytiin juhannusvierailulla ystävien Loma-Kolin mökillä.

Nyt siis mökillä kaunista juhannusiltaa viettämässä kiitollisella mielellä. Luonnonrauha ja -kauneus rauhoittaa kropan ja mielen.

Ihanaa juhannuksen jatkoa! 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s